Tein muutaman keittiöpyyhkeen niistä mainitsemistani vanhoista pyyhkeistä. Pieniä kangastilkkuja on niin paljon, että saatanpa ostaa uusia pikkupyyhkeitä ja ommella ystäville keittiöpyyhkeitä myös lahjaksi. Sen opin näitä pyyhkeitä tehdessä, että minkäkokoinen ja tyyppinen nappi on sopiva tähän tarkoitukseen. Pinkki nappi noissa jo ommelluissa on paras. Ompelureiät ei tule läpi ja koko on sopiva Myöskään niitä nappeja ei enää omista varastoista löydy. Joutuu mennä Keinoselle nappikauppaa tekemään! :) Samalla vois katsoa läpi nauha-valikoimat koristetyynyjä varten! Siellä lienee Jyväskylän parhaat valikoimat nappeja ja nauhoja.
tiistai 24. helmikuuta 2015
perjantai 20. helmikuuta 2015
Tilkuista tyynyksi
Nyt sai Indiskan ikuisuuden vanha koristetyynynpäällinen kyytiä. Se oli useasta kohdasta alkanut purkautumaan ja kulunut paikoitellen muutenkin. Otinpa sitten sakset pitkäsormiseen käteeni ja leikkelin tyynynpäällisen palasiksi ajatuksella, että käyttökelpoiset osat käyttöön ja loput roskikseen. Olin niin innoissani hommasta, etten edes kuvaa tajunnut ottaa ennen leikkelyä. Etsiskelin sitten tietokoneen albumeista kuvan, jossa tyyny edes vähän pilkottaa. Vasemmassa yläreunassa on kaukaa zoomattu alkuperäinen tyyny.
Laittelin jäljelle jääneet koristeelliset kankaat epäsymmetrisesti ja väliin ompelin uutta söpöä kangasta. Kuvista ei erota, mutta ompelin koristeeksi valkoiset siksak-ompeleet joka sauman kohdalle. Tyynyn "takakankaaksi" halusin jotain ihan toisenlaista. Kaivoin kangaskätköistä lapsuudenkotini paksuhkon puuvillaisen verhokankaan, josta kuva oikeassa yläreunassa. Vetoketjun ratkoin irti vanhasta tyynynpäällisestä ja ompelin uuteen kiinni. Uuden sisätyynyn kyllä tarvitsen, kun halusin tehdä koon 50x60cm ja vanha oli 50x50cm.
Aika hyvä tuli, vaikka ite sanonkin. Vanha näyttää oikeastaan nyt aika tylsältä :D

torstai 19. helmikuuta 2015
Haaveena iloisen värikäs koti
Meidän koti on jo pidempään ollut neutraaleilla väreillä sisustettu. Valkoinen on ollut hyvinkin hallitseva väri joka huoneessa ja sen kaverina on ollut harmaata, hieman mustaa, ruskeaa ja greigeä. Lasten lelut toki tuovat oman mausteensa värikkyydellään (joka huoneeseen :S). Ja on meidän kotiin jo aikaisemminkin vähän väriä tuoneet eteisen ja keittiön värikkäät räsymatot. Niitä voisin laittaa vaikka joka huoneeseen. Mattojen värimaailmaa saa ihailla blogin taustakuvassa.
Nyt on muutoksen aika. Toivon kotiini lisää iloa ja väriä läjäpäin. Joskin hallitusti silti. Valkoinen saa pysyä pohjavärinä väri-ilottelulle. Nyt kun lapset ovat pieniä, on vähän kuin "lupa" olla leikkisä myös sisustaessa. Ja elämä on opettanut, että murheita tullaan aina välillä kohtaamaan, joten iloa on yritettävä saada arkeen pienillä asioilla.
Tilasin värikkäitä kankaita, joista on ajatuksena tehdä koristetyynynpäällisiä, verhoja ja jotain muutakin. Tässä ensimmäisiä tuotoksia. Kuvista olisi voinut tulla parempia illalla, kun vastavaloa ei olisi.
Valkopohjaisen tekstikankaan ostin koristetyynyjä varten, mutta tuli kuitenkin tunne, että siinä voisi olla riittävästi luonnetta paneeliverhoon. Jätin ison seinän muut ikkunat ilman verhoa ja yksi värikäs paneeliverho riittää. Tuleepahan kevätaurinkokin paremmin sisälle asti.
Toisen kankaan tilasin juuri keittiön ikkunaa varten, johon se pääsi heti ompelun jälkeen. Se on nyt ommeltu, mutta yläreunastaan osa piiloon taitettu, koska teen siitä loppujen lopuksi laskosverhon. Täytyy käydä ostamassa sopivaa nauhaa siihen, kunhan saadaan lapset kuntoon kuumetaudista.
Kumpikin verho tuli maksamaan 5-8 euroa. Rahaa ei tarvinnut heittää liikaa palamaan, ja tekstiileillä väriä lisätessä on helppo halutessaan palata vanhaan. Esikoinen haluaisi pinkin seinän, mutta sain hänet tyytyväiseksi vaaleanpunaisella kukkaseinätarralla. On se kuitenkin helpompi repiä tarra irti kuin maalailla seinä nyt pinkiksi ja muutaman vuoden päästä joksikin toiseksi.

tiistai 17. helmikuuta 2015
Pullia ja pinkkiä maalia
Iloista laskiaistiistaita!
Meillä on ollut muutosta saakka(2v) käytössä koivunvärinen lakkapintainen korkojakkara. Sen paikka on yleensä keittiön nurkilla, mutta saa sitä välillä muualtakin etsiä. Se oli jo meille tullessa käytetty kapistus, mutta en sitä kuitenkaan heti alkanut tuunaamaan. Nyt sen oli aika muuttaa kuosia. Tavoitteena saada "pakollisesta pahasta" sisustuselementti. :)
Ensimmäisessä kuvassa jakkara on hiottu mataksi. Tämän jälkeen maalasin irti otetut askelmat valkoisella Helmi pohjamaalilla. Viimeiset kaksi kerrosta sudin vaaleanpunaiseksi sävytetyllä Taika-maalilla. Kuvassa väri tuntuu muuttuvan herkästi oikeaan väriin verrattuna liian pinkiksi. Välillä jakkara näyttää hyvinkin vaalealta, kun valo sopivasti siihen ottaa. Molempia maaleja ostin 0,225 l, mutta kummastakaan purkista ei edes puolta tähän projektiin kulunut.
Lopputuloksena täydellinen jakkara, joka ei perheen miehenkään mielestä ole liian pinkki. Tyylikäs metallinhohtoinen vanha roosa! <3
Ja koska maaleja vielä jäi, roosamaalia nähdään vielä toisessa kalusteessa!
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Ihanin kangas
Aloitan päiväkirjani näillä mieluisilla projekteilla.
Tyttäreni täytti vuosia viime vuoden loppupuolella ja ajatuksena oli juhlia merkkipäivää jollakin jo olemassa olevalla mekolla. Eksyin kuitenkin kangaskauppaan ennen juhlapäivää enkä voinut vastustaa näkemääni kangasta. Kangas hyppäsi syliini kangashyllystä. Tein sitten mekon tytölle. Mekossa on harmaa vuorikangas ja kermanvaalea pitsivetoketju. Pitsivetoketju oli ihana lisä tuohon retromekkoon.
Kangasta jäi jäljelle jonkin verran. Onneksi, sillä on ollut mieluista miettiä mihin voisin kangasta vielä käyttää. Väkersin kukkaropussukan äidilleni. Sen voi ripustaa kaulaan roikkumaan pitsinauhan avulla. Kännykkä/kukkaropussukan lisäksi ompelin tänään tuollaisen kätevän keittiöpyyhkeen. Meillä on ollut kaapissa "ei niin mukavia-kylpypyyhkeitä". Eli ei tarpeeksi pehmoisia. Ne on aina jäänyt kaappiin ja pehmoisemmat pyyhkeet on päässyt käyttöön. Nyt sitten ajattelin ottaa ne käyttöön leikkelemällä niistä keittiöpyyhkeitä. Siinä ei se pieni karheus haittaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)